Moonsorrow

Kivenkantaja tracks

Lyrics

1. RAUNIOLLA

Kuun vielä varttuessa
Kulki kuiskaus päällä veen kaukaa.
Aallot levotonna löivät
Vasten sateen pieksemää rantaa.

Kauan hiljaisia lienneet
Salot alla pohjoisen taivaan.
Vain yksinäinen vire tuulen soi.

Keihäs karhunkaatajan
Maassa saaliin vierellä vartoi
Vaiti suurta laivaa saapuvaa.

Ei kukaan tiennyt nähdä sarastukseen
Ja päivä laski taas.

Kuulkaa huuto korppien
Halki taivaiden,
Näin saapuu tuho jumalten
Maailmaamme.

On tullut se aika jolloin auringon pyörä
Veren vuodatuksesta katkeaa.

Liput kauniit liehuen
Airut rantakiville astuu.
He miekoin meitä tervehtivät,
Vapaudesta puhua saavat.

Loimet vieraat yllänsä
Puiseen ristiin veriveli tarttuu.
Hän suden mahdin mielii taltuttaa.

Keihäs karhunkaatajan
Vastaan käärmekieltä nyt nousee
Ja iskee läpi kurjan sydämen.

Vaan eivät sankarit enää nouse raunioille
Ja laulumme tuuli vie.

Kuulkaa suru metsien
Halki aikojen,
On pyhät kivet kaadettu
Ja kansa voipunut.

Valtaa kuoleman sylistä
Uhmaa teräs välkkyen.
Tuoni käsissä jumalten,
Maine miehen ikuinen.

Jo syttyvät nuo soihdut, ne ruumiit kärventävät
Ja syyttömien sielut tuomitaan.
Kuinka riistävät he jumalat nyt viereltämme,
Vaikenevat tuhannet edessä murhaajan.

Kirveenkuva rinnalla
Karhun lailla taistellen,
Ukon voima sydämessä
Vielä kaatuu viimeinen.




2. UNOHDUKSEN LAPSI

Katkennut terä kädessäni,
Verivana rinnallani.
Vain tyhjä huotra maahan tallattuna
Seuraa kun lähden taas.

On vihollinen kaadettu,
Voittamaton voitettu.
Veistettyä lihaani pelko jäytää.

Tuo viima hyytävä
Nimeäni kuljettaa.
Punainen veri piirtää
Merkin maahan routaiseen.

Vuoren rinnettä
Huurre kapuaa.
Kuin hetkeään odottaen
Laelle kotka vain jää.

Taas vaihtaa tuuli suuntaa,
Se vainajia syleilee ja kivet murentaa.

On metsä autio
Ja pilvet paenneet.
Katson henki höyryten
Kun kaikki hiljalleen jäätyy.

Vain viima hyytävä
Nimeäni kuljettaa.
Lopulta tiedän sen
Mitä tulin täyttämään.

Vuoren rinnettä
Taivas kuristaa.
Pelotta tarkkailee hän
Jonka siivet vielä kantavat.

Yksin tuulta vastassa
Seisoo orpo taistojen.
Siintää metsä keihäiden
Rannassa taivaan punaisen.

Se raivo lailla ukkosen
Silpoo rivit nöyrtyvien.
Sudet talosta kuoleman
Suovat henkäyksen viimeisen.

Yksin tuulta vastassa
On lapsi tuon teurastuksen.

Ei vanhus sano sanaakaan,
Vain haaskalinnut taivaalla tarinansa tuntevat.

Multaan hautaan kappaleet
Raudan väsymättömän.
Matkan lopussa ei jäljelle jää mitään.

Vielä viima hyytävä
Lauluani kuljettaa.
Merkki routaisessa maassa
Aikaan katoaa.

Vuoren rinnettä
Huurre kapuaa.
Kuin hetkeään odottaen
Laelle kotka vain jää.

Siivet revitty mutta kynnet valmiina
Loppunsa kohtaamaan.

Sodan maailmaa
Pimeys kuristaa.
Pelotta tarkkailee hän
Jonka silmät vielä näkevät.




3. JUMALTEN KAUPUNKI/TUHATVUOTINEN PERINTO




Tuhannen vuotta olemme kulkeneet
Eksyksissä, etsien kadotettua kansaamme, ja katso!
Edessämme avautuu tie jumalten kaupunkiin.

Tuon laakson pohjalla
Taivaiden tornien ympäröimänä.
Joet vilkkaat risteävät
Aikaa ammoista kuljettaen.

Saattue pysähtyy
Lämpimään sateeseen.
Jossain kaukaisuudessa
Pronssitorvi soi - kuunnelkaa!

Tie aukenee laaksoon,
Vedet ain' virtaa alaspäin.
Ikuisuuteen aika vie,
Kultaiseen taloon jumalten.

Ukkonen valaisee
Seinämät vuorten jylhien.
Vesi rummuttaa kattoa metsän
Sen kansaa raviten.

Tuhannen vuotta kulunut kai
On siitä kun täältä lähdimme.
Vihdoin olemme kotona
Kaupungissa ikuisten.

Tie aukenee laaksoon,
Vedet ain' virtaa alaspäin.
Ikuisuuteen aika vie,
Kultaiseen taloon jumalten.

Puisen pöydän äärellä
Esi-isät juhlivat.
Sirpaleissa rikotun lumouksen
Jalat veressä tanssien.

Vesi kadonneen järvenselän
Iäisyydessä lepää.
Heikko pinta peilityyni väreilee
Aain kosketuksesta ihmisen.

Tuhannen vuotta ja
Veljet toisensa pettävät.
Niin jumalten kaupungin
Kauneus edessämme katoaa.




4. KIVENKANTAJA

Äärellä veden luodolla istuen
Polviin päänsä painaneena.
Laineet kolean tuulen syleilyssä
Taakkansa saavat kantaakseen.

Nähnyt on tulta, nähnyt on kuolemaa
Mies petojen kasvattama.
Nähnyt on hävityksen kansansa,
Nähnyt mitä ei voi unohtaa.

Taivaille vannonut ikuista vihaa
Kantaja miekan ruosteisen.
Kantaja kiven kironnut kuninkaita,
Polttanut maat takanaan.

Laaksoihin kärsimysten,
Virtaan vetten katkeruuden.
Polkuja seuraamatta
Painon alle musertuen.

Äärellä veden kurjalla karilla
Hahmo raskain aatoksin.
Yksin kiroaa, hiekalle laskee
Kiveenhakatun kohtalon.

Ei aukene taivas, ei nouse tuuli,
Pilvet rantaa varjostavat.
Hiljaisuudessa kiroaa ja odottaa
Matkaaja tyhjään huomiseen.

Sitä surua ei voi unohtaa,
Ei kiveä jalkoihin laskea.

Sitä vihaa ei voi tukahduttaa,
On hulluus kiven painona.




5. TUULEN TYTAR/SOTURIN TIE

Kuule kuinka tuulen tytär
Laulaa kaunista lauluaan.
Kuinka henkäyksensä
Lumpeita hiljaa liikuttaa.

Syvään vihreään silmien noiden
Valo tähtien lankeaa.
Sydämessään voima kuin heleä nauru
Joka kantaa maailmain taa.

Aikojen saattoon tuulen tytär
Laulaa kaunista lauluaan.
Aallon eksyneen kotiin kutsunsa saa.
Hellä kätensä metsän kehtoa keinuttaa.

Suuri on hänen väkevyytensä,
Valtava hänen voimansa.
Karuilla mailla kasvanut
Mies alla jäisen tuulen.

Vain vire joukkonsa johtaa
Myrskyn silmästä tyveneen.
Soturin tie on mainettaan kantaa,
Ei miekkaansa maahan laskea saa.

Soturi, sankari,
Viitan kultaisen kantaja.
Taisteluun, kuolemaan,
Tiellä jumalten kaupunkiin.