Moonsorrow

Voimasta Ja Kunniasta tracks

Lyrics

1. TYVEN

(Instrumental)




2. SANKARIHAUTA

Saapui hän keskelle hävityksen
Kylään ammoin niin rauhaisaan.
Katot hehkuivat väreissä liekkien
Ja veri rakkaiden peitti maan.

Vihan nostatti ja kiiri taivaisiin.
Niin moni lieni jo tiellä tuonelaan
Vaan he viel' ei veisi häntä mukanaan.

Vaik' joukkonsa hän kokosi liki lyödyistä,
Yksin raivonsa vavahdutti julmaa vastusta.
Kai satakunta ruumista hän polki allensa,
Armoa ken sai kohtas' vain kirveen kaulalla.

"Miekanterät vapauttakaa,
Kostuttakaa kylmää rautaa!
Suokaa heille vihastanne,
Hukuttakaa hurmeen virtaan!"

"Kilpien taa piiloutukaa,
Pelkurit jo perääntykää!
Ohitsemme jos mielitte
Viimeinenkin hautaan saattakaa!"

Harvatpa kertomaan säästyivät,
Siksi veri yltyi virtaamaan.
Niin vain aika koitti myös sankarin
Kirjailtu miekka kourassaan
(Vaan mies taipumaton veljet rinnallaan
Tarustoissa elää ainiaan).




3. KYLÄN PÄÄSSÄ

Kauan sitten kylän päässä syntyi kaksi poikaa,
Kaksi perillistä sodanjumalan karhuntaljoin verhotun.
Jo kolmen iästä, sanovat, toisiansa alkoivat harjoittaa
Ja kun teräksensä yhteen kalahti, saattoi kuulla ukkosen.

Kauan sitten kylän päässä varttui kaksi poikaa,
Kaksiko vain typerystä kuolemaa pilkkaamaan?
Ei yksikään haava vielä ollut tehnyt
Tehtäväänsä
Ja siksi kai sitä miekasta vihollisen täytyi anoa.

Aina kunnia houkuttaa nuorta kansaa
(Ryöstöretki merten taa) ja taistelu sitäkin enemmän.
Varmaan turmaan rientävän tielle
Vain toinen hullu uskaltautuu.

Kun kenttä hohkaa kärsimystä ja kirveet lentävät,
Leikki kanssa kuoleman vain yltyy.
Niin riemukasta lapsien on päitä pudottaa
Kuunnellessaan sotajoukkoa hurraavaa.

Usein käykin vain niin et' vertaisesta tulee alempi.
Tarinan kulku voitoista kääntyy
Ja maine ihmisen helposti antaa veljensä unohtaa.

Ylpeys, tuo kavalin tauti päällä maan,
Näin on vienyt taas yhden uhrin muassaan.
Kumpi lie se epatto, kilpi alhaalla ja miekka koholla
Teilleen mennyt vaiko hän joka hautoja kaivaa saa?

Heikompaa voima mik' riepottaa;
Kotinsa on iäksi jättänyt tahtoen vielä surmata.
Kunniaton moinen työ.




4. HIIDENPELTO

Missä lienee hän joka
Kylänsä möi,
Johti vihollisen hyökkäykseen?
Missä lienee hän joka veljensä verta
Jalkojensa juureen vuodatti?

Kuka lienee hän vailla rohkeutta,
Muinoin mieli soturin?
Kuka lieneekään vailla kunniaa,
Katkeruuden liekin polttama?

Hänkö kuullut ei teurastettavia,
Omaa heikkouttaan kirosi?
Hänkö palkan teoistansa sai,
Rikkauden taakan kera pakeni?

Taival petturin synkän taivaan alla,
Luolat susien eivät suojaa anna.
Pako ikuinen, et muuta nähdä saata,
Taival petturin niin lohduton.

Ja tiedät, silmät nuo tarkkailevat askeleita hätäisten,
On maa aina nälkäisempi mitä vähemmän se saalistaa.
Niin helppoa on upottaa matkaaja ja raskas lasti
Kun ote hellittämätön jo etsii hautapaikkaa.




5. HÄPEÄN HILJAISET VEDET
(Instrumental)




6. AURINKO JA KUU

"Aurinko ja kuu.
Syttyneet kaukana sieltä
Missä lehväin suoja yllein kumartuu.

Kai vuosia olen jo kulkenut
Muassa metsien kansojen.
Olen oppinut viisautta susilta
Ja nukkunut karhujen kanssa.

Yhtään ihmistä en ole kohdannut,
Kylänkään liepeille sattunut.
Tiedä en matkaani kotoa.
Kohtalo sanelee minne johtaa tie."

Kaukana tyvenessä
Vehreä polku verelle johdattaa.
Yllä maan, taivas kattona,
Loppunsa on kaikella.

"Kai vuosia olen jo kulkenut
Miettien veljeni lähtöä.
Kunpa tietäisin minne hän päätyy.
Jumalat suojelkoot häntä matkallaan."

Järkähtävät vankat kalliot.
Vaeltavat kuu ja aurinko.
Tuulet yltyvät, myrskyt tyyntyvät.
Laivojansa aallot etsivät.

"Taivaalla tähdet valaiskaa,
Tulen vain minä tarvitsen.
Luonnosta olen syntynyt,
Edessäs' mitään pelkää en."