Kiuas


Kiuas
Teemu Tuominen (Bass ex-Iconofear), Rainer Tuomikanto (Drums), Mikko Salovaara (Guitar, Back Vocals), Jari Pailamo (Keyboard), Atte Tanskanen (Keyboard), Asim Searah (Vocals), Markku Näreneva (Drums ex-Iconofear), Ilja Jalkanen (Vocals [2000-2010], ex-Iconofear)

Neljä albumia julkaissut metallibändi Kiuas lopettaa toimintansa.

Päätökseen vaikuttivat mm. laulajanvaihdoksista aiheutuneet haasteet ja bändin halu uusiutua musiikillisesti.

Bändin jäsenistä siis tullaan kuulemaan vielä tulevaisuudessa, mutta Kiuas-nimi jää historiaan. Kiuaksen Mikko Salovaara kommentoi lopettamispäätöstä näin: "Kiuaksen historia on täynnä suurenmoisia hetkiä, elämyksiä ja musiikillista intohimoa. Nyt bändi on kuitenkin kulkenut tiensä loppuun ja se päätetään arvokkaasti.

Tulevaisuuden visiot rakennetaan puhtaalle ja tuoreelle maaperälle." Kiuas jättää näyttävät jäähyväiset esiintymällä Helsingin Nosturissa 18.10, jolloin lavalle nousee nykyisen jäsenistön lisäksi myös pitkästä aikaa yhtyeen alkuperäinen kokoonpano solistinaan Ilja Jalkanen. Kiuas julkaisi ensimmäisen albuminsa "The Spirit Of Ukko" vuonna 2005.

Bändin viimeiseksi levyksi jäi vuonna 2010 julkaistu "Lustdriven". Kiuas teki julkaisujensa tiimoilta lukuisia kiertueita ja bändi nähtiin keikoilla Suomen lisäksi myös muualla Euroopassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja jopa Malediiveilla. ******** KIUAS.

Supercharged metal supremacy from Finland. Man, the new album "LUSTDRIVEN" is sort of like a congregation of mafiosi. There should be a sign on the front saying “killers only”. In a saga, which is rapidly forming into Finland's next metal superstar, the new album “Lustdriven” is another giant leap in the progression of Helsinki heavies Kiuas.

Drawing inspiration in equal parts from folklore of olden days & contemporary metal and armed with a unique sound, unparalleled musicianship and chops to die for, with “Lustdriven” Kiuas have hit the mother lode, concocting an ingenious, irresistible mix of melodic metal madness. To celebrate their first decade of existence, Kiuas hit the listener with sheer gold from the blinding charge of “Kiuassault” to the gently falling curtains of “Winter's Sting”.

Every song on “Lustdriven” is an experience unto itself. With its tastefully utilized symphonic elements and grander-than-ever arrangements “Lustdriven” pulls no punches. Armed with yet another ten blazing songs filled to the brim with no-holds-barred energy, Kiuas sweeps the feet from under the listener.

Each tune filled with riffage so dense that it could fill an average band's entire discography, “Lustdriven” pummels the audience with a jaw-dropper after another. Highlighted by Ilja Jalkanen's soaring vocals and accompanied by Mikko Salovaara's insane fretwork and some of the sickest guitar/keys interplay heard in aeons, “Lustdriven” takes the audience to another world where Finnish divinity Ukko reigns King.

In a pedigree which already looks impressive enough, Kiuas' magnum opus to date, “Lustdriven” is destined to become the final eye-opener which will catapult them to the fame that nobody, and that is nobody deserves more. Ready your emergency neck braces. Severe awesomeness incoming..

www.kiuas.net www.myspace.com/kiuasweb www.twitter.com/kiuas www.youtube.com/kiuasband


Albums